Kasvatus

Viehättävässä kasvatetaan ratsu- ja pienhevoslinjasia suomenhevosia. Tavoite suomenhevosien kasvattamisessa on luoda hyväsukuisia potentiaaliset varsoja, joilla on mahdollisuus menestyä maailmalla. Kaikille pyritään antamaa hyvä koti ja jokaisella on tavoitteena menestyä omalla osaamisalueellaan, oli se sitten kilpailuissa tai hoitajien rapsutuksessa. Mahdollisuuksia virtuaalimaailmassa edistääksemme, jokainen kasvatti saa tarvittaessa mukaansa kuvat ja omistaja apua kastavin kanssa. 


Lista palkituista kasvateista ja Viehättävän palkinnoista   -   Suunnitteilla olevat kasvatit

 Kasvatus

Viehättävässä kasvatetaan aktiivisesti suomenhevosia ja suomenpienhevosia hyvin tuloksin. Myös muutamia Shetlannin-poneja on kasvatuksen pyörteisiin päässyt. Viehättävän kasvattaja nimi on Viehättävän ***, lisäksi kasvattaja nimenä toimi vuoteen 2014 asti ** HUI, joka tulee Viehättävän ja Uniruudun yhdistelmästä. Tällä nimellä alettiin kasvattaa hevosia 1.5.09 alkaen. Vuodesta 2015 eteenpäin kasvattaja nimeksi valittavana on ainoastaan Viehättävän.

 

Viehättävästä on mahdollisuus pyytää tilausvarsaa ja useimmiten se onnistuukin. Uudelta omistajalta vaaditaan kuitenkin tavoitteellista toimintaa hevosen osaamisalueella, esimerkiksi aktiivista kilpailemista päälajissa ja päälajin laatuarvostelu tavoitteena. Näyttelyissä menestys on toivottavaa ja jälkeläisiäkin olisi hyvä saada ainakin muutama. Myös muut tavoitteet käyvät ja yritämme joustaa niin paljon kuin on mahdollista. Ilman sivu- ja kilpailunäyttöä emme luovuta hevosia. Jos koti ei miellytäkään, meillä on oikeus ottaa kasvatti takaisin. 

   

Säännöt

1. Saatuasi hevosen, teet sille viikon sisällä sivut ja lähetät ne mailiin tiin.kuvat@outlook.com, tai hevonen myydään eteenpäin.
2. Voin ottaa kasvatin pois, jos sen sivut katoavat.
3. Jos hevonen saa uudet sivut, on sivujen osoite ilmoitettava minulle. 
4. Älä myy hevosta eteenpäin vaan palauta se takaisin meille. Jos en kuitenkaan halua sitä takaisin, voit myydä hevosen eteenpäin tai kuopata sen. 
5. Kasvatti on rekisteröitävä ja kasvattajaksi tulee VIEH0949

6. Kasvattajaksi hevosen sivuille merkattava ja linkitettävä: Ram., Viehättävä

 

Kasvatit

Listalta löytyy kaikki Viehättävän aikana syntyneet hevoset ja ponit. Jos listalta on vahingossa unohtunut joku tallin kasvateista, ilmoitathan siitä välittömästi, jotta asia saadaan kuntoon! Jos listalla vanhempien perässä on huutomerkki, se tarkoittaa ettei kasvattia ole ehditty lisätä vanhempien sivuille, mutta lisätään kun ehditään. Punaisella merkitty hevonen tarkoittaa sitä, että sen sivut puuttuvat. Punainen M tarkoittaa sitä, että hevonen on myynnissä. Myyntimerkin jälkeen esitetään usein tietoja hevosen kantakirjausmahdollisuudesta (=ktk kelp) ja suvun pituudesta (=3-p). 

  

Viiva hevosen nimen perässä tarkoittaa sitä, että hevonen on tarkkailussa ja jos sivuilla ei tapahdu mitään, hevonen otetaan takaisin. Kysymysmerkit hevosen nimessä tarkoittavat sitä että hevonen on jo menossa eteenpäin, ellei siitä hyvin pian kuulu mitään. Kasvatteja on yhteensä 346 kappaletta.   

 

 

2016 - 32 kpl 

08.06.2016 sh t. Viehättävän Lumonessa Lakean Talvitango x Kanervarannan Laviini Kuuralehto
05.06.2016 sh o. Viehättävän Sauron Viehättävän Samurai x Viehättävän Suvilja Haltiasalo
18.05.2016 sh o. Viehättävän Hurmio Viehättävän Kapori x Huvin Havina Harmonia
10.05.2016 sh o. Viehättävän Tuliukkonen Tulisalama HUI x Moon Helmiäinen Haltiasalo
05.05.2016 sh o. Viehättävän Saturnus Viehättävän Pluto x Viehättävän Surusielu Tuulenpesän kartano
03.05.2016 sph o. Viehättävän Kuunkajo Steekin Iltarusko x Viehättävän Lumiina Hazel
03.05.2016 sh o. Viehättävän Tulikavio Viehättävän Kapori x Aavan Tuliunikko Viehättävä
02.05.2016 sh t. Viehättävän Hopeahelmi Viehättävän Hopeasumu x Viehättävän Lasihelmi Viehättävä
27.02.2016 sh o. Viehättävän Hopearusko Viehättävän Hopeasumu x Viehättävän Aamurusko Haltiasalo
25.02.2016 sh o. Viehättävän Kuu-Liito Viehättävän Jalo-Liito x Viehättävän Kuulilja Whitehall
17.02.2016 sh t. Viehättävän Kastanja Viehättävän Huurre x Aavan Kaste Kuuralehto
15.02.2016 sh o. Viehättävän Jalokivi Jalosydän x Myrskyvaroitus Viehättävä
06.02.2016 sh t. Viehättävän Harmaja Ruutu-Jätkä x Harmonia Keikarin Suomenhevoset
01.02.2016 sph t. Viehättävän Toive Riiviöiden Ooppeli x Viehättävän Taikayö Viehättävä
30.01.2016 sh o. Viehättävän Vikaliito Seljasaaren Vipelo x Koston Pintaliito Läpikuultava
24.01.2016 sh o. Viehättävän Ukkospilvi Huvin Ukkonen x Viehättävän Hymy Viehättävä
20.01.2016 sh o. Viehättävän Severus Koistilan Sirius x Lasileija HUI Ljusia
20.01.2016 sph o. Viehättävän Topias Viehättävän Joiku x Koston Tinka Hervannan Oriasema
15.01.2016 sh o. Viehättävän Mainio Viehättävän Meteori x Viehättävän Wiima Mustasuo
14.01.2016 sh o. Viehättävän Rommirusina Aavan Rommikola x Koston Pintaliito Viehättävä
13.01.2016 sh t. Viehättävän Säihke Hymypeli RHK x Seremonia HUI  Marrasvaara
12.01.2016 sh o. Viehättävän Unikko Huvin Ukkonen x Unimarja HUI Satumarja
12.01.2016 sh o. Viehättävän Sisu Koistilan Sirius x Lasileija HUI Mustasuo
12.01.2016 sh o. Viehättävän Lumileimu Viehättävän Meteori x Lasileija HUI Viehättävä
10.01.2016 sh t. Viehättävän Tulisuudelma Tulisalama HUI x Viehättävän Vanilja Viehättävä
09.01.2016 sh o. Viehättävän Supernova  Talismaani x Tähti-Emilie  Joikujärven Somenhevoset
09.01.2016 sh t. Viehättävän Hurmatar  Viehättävän Huijari x Viehättävän Muru Huvitutti
07.01.2016 sph o. Viehättävän  Napoleon Viehättävän Leonard x Viehättävän Pajulintu Savikko
06.01.2016 sh t. Viehättävän Runo Aavan Rommikola x Fiktion Unelma Harmonia
04.01.2016 sph t. Viehättävän Utuinen Huvin Ukkonen x Platina HUI Huvitutti
03.01.2016 sh t. Viehättävän Yöorvokki Viehättävän Ruletti x Viehättävän Taikayö Kevolehto
02.01.2016 sh o. Viehättävän Tulisoturi  Viehättävän Samurai x Aavan Tuliunikko VRL-11124
02.01.2016 sh o. Viehättävän Romanssi Viehättävän Ruletti x Viehättävän Roosa Viehättävä

2015 - 46 kpl

20.12.2015 sph t. Viehättävän Villa Seljasaaren Vipelo x Koston Tinka Viehättävä
19.12.2015 sph o. Viehättävän Lumous Heinämäen Velho x Viehättävän  Helmi Viehättävä
12.12.2015 sh t. Viehättävän Helmi-Liito Viehättävän Jalo-Liito x Viehättävän Aamurusko tinuviel
07.12.2015 sh o. Viehättävän Manaus Viehättävän Jalo-Liito x Viehättävän Muru Viehättävä
02.12.2015 sh o. Viehättävän Hämärä  Steekin Iltarusko x Viehättävän Muru Horisontti
15.11.2015 sph o. Viehättävän Lenni Viehättävän Leonard x Helmen Jemina  Harmonia
10.11.2015 sh t. Viehättävän Vilja Aavan Konkari x Viehättävän Suvilja Räiskyvän Suomenhevoset
01.11.2015 sph oViehättävän Kuisma Viehättävän Jami x Aavan Kuiske Huvitutti
01.11.2015 sph t. Viehättävän Ruusu Viehättävän Leimu x Kieron Ruusa annikan
22.10.2015 sh t. Viehättävän Humiina Viehättävän Huijari x Keinumäen Liitomiina Huvitutti
19.10.2015 sh t. Viehättävän Sirppi Viehättävän Kuu-Ukko x Siipirikko HUI zelanda
18.10.2015 sh o. Viehättävän Vinssi Seljasaaren Vipelo x Rinsessa HUI Haltiasalo
18.10.2015 sph t. Viehättävän Orkidea Riiviöiden Ooppeli x Viehättävän Vanilja Kaunan Suomenhevoset
16.10.2015 sh t. Viehättävän Kulomarja Seljasaaren Kulo x Unimarja HUI Haltiasalo
16.10.2015 sh o. Viehättävän Harha Harhakuva HUI x Viehättävän Tuhti Tuikun talli
15.10.2015 sh t. Viehättävän Ulpu Seljasaaren Uljas x Viehättävän Heljä Kaunovaara
14.10.2015 sph o. Viehättävän Hurmori Seljasaaren Hurmos x Riiviöiden Ruusu sippe
14.10.2015 sph t. Viehättävän Viuhka Viehättävän Viskari x Viehättävän Valeria Vanima
13.10.2015 sph t. Viehättävän Roihulintu Roivas x Laululintu  narri
13.10.2015 sh o. Viehättävän Valori Velmeri x Harmonia Kuuralehto
13.10.2015 sh t. Viehättävän Saraste Viehättävän Samurai x Viehättävän Aamurusko Viehättävä
10.10.2015 sh o. Viehättävän Huumori Viehättävän Huurre x Viehättävän Pajulintu Viehättävä
10.10.2015 sh t. Viehättävän Hymy Hymypeli RHK x Viehättävän Wiima Viehättävä
06.10.2015 sh t. Viehättävän Huvina Viehättävän Huijari x Huvin Havina Viehättävä
02.10.2015 sh t. Viehättävän Surusielu Koistilan Sirius x Seremonia HUI Viehättävä
30.09.2015 sh t. Viehättävän Sointu Sumuhurja x Harmonia Viehättävä
30.09.2015 sh t. Viehättävän Tulilja Tulisalama HUI x Viehättävän Vanilja Hengenvaara
20.09.2015 sh t. Viehättävän Havanna Metsäkartanon Harme x Huvin Havina Vanima
15.09.2015 sh o. Viehättävän Kapori Keinumäen Kaspian x Helmen Jemina Viehättävä
02.09.2015 sh o. Viehättävän Meteori Ruutu-Jätkä x Myrskyvaroitus Viehättävä
18.08.2015 sph o. Viehättävän Kaiku Viehättävän Joiku x Aavan Kaste Viehättävä
15.08.2015 sph o. Viehättävän Huuru Hurrikaani HUI x Platina HUI Harmonia
08.08.2015 sph t. Vihättävän Lasihelmi Viehättävän Leonard x Helmiina HUI Viehättävä
06.08.2015 sh t. Viehättävän Hipakka Haavelaakson Teppana x Kieron Hipsteri Kuuralehto
04.08.2015 sph t. Viehättävän Untuva Koistilan Vompatti x Unilla HUI Teerivaara
20.07.2015 sh t. Viehättävän Lasiliina  Talismaani x Lasisiipi Villahaan Suomenhevoset
15.07.2015 sh o. Viehättävän Aikapommi Helmen Jamaika x Helmiina HUI Karkureken Suomenhevoset
25.06.2015 sh o. Viehättävän Heijastus Harhakuva HUI x Keijusalama HUI Karkureken Suomenhevoset
05.06.2015 sh t. Viehättävän Lasikeiju Ruutujätkä x Lasisiipi Harmonia
03.06.2015 sh o. Viehättävän Kuuritari Ritariässä HUI x Kuuneili Peikkola
30.05.2015 sph t. Viehättävän Tulikukka Tulisalama HUI x Viehättävän Roosa Rohkelikko
02.05.2015 sph o. Viehättävän Taikuri Viehättävän Niilo x Maanan Taika Ninni Hervanta
25.04.2015 sh t. Viehättävän Hehku  Sirkkeen Hurma x Viehättävän Helmi Ihmemaa
07.04.2015 sph t. Viehättävän Lumetar Viehättävän Joiku x Viehättävän Lumiina Vanima
30.03.2015 sh o. Viehättävän Rituaali Talismaani x Myrskyvaroitus Teerivaara
15.03.2015 sh o. Viehättävän Yö-Kyöpeli Steekin Yölintu x Aavan Meeri Rajaton

2014 - 17 kpl

29.04.2014 sph t. Viehättävän Taikayö Västerbyn Pikkupeli x Maanan Taika Viehättävä
20.04.2014 sh t. Viehättävän Liljasumu Viehättävän Savusumu x Viehättävän Kuulilja Viehättävä
15.04.2014 sh o. Viehättävän Hopeasumu Viehättävän Savusumu x Viehättävän Suvilja Viehättävä
27.03.2014 sh o. Viehättävän Salama Huvin Ukkonen x Kuuneili Teerivaara
22.03.2014 sh t. Viehättävän Elosalama  Harhakuva HUI x Keijusalama HUI Amanda
20.03.2014 s(p)h o. Viehättävän Keltamo  Viehättävän Kasino x Riiviöiden Ruusu Amanda
18.03.2014 sh t Viehättävän Jeilikka Helmen Jamaika x Helmen Jemina Parodia
13.03.2014 sh t Viehättävän Yöliito Steekin Yölintu x Helmiina HUI Harmonia
07.03.2014 sh t Viehättävän Helmisumu  Viehättävän Savusumu x Viehättävän Helmi kuristaja
04.03.2014 sph t Viehättävän Taikavalo Viehättävän Niilo x Maanan Taika Fiona  (VRL-08736)
03.03.2014 sh o. Viehättävän Liitokavio Keinumäen Kaspian x Keinumäen Liitomiina Susanna (VRL-03881)
02.03.2014 sph t. Viehättävän Sinisiipi Viehättävän Leimu x Siipirikko HUI Rajaton
22.02.2014 sph o Viehättävän Uhkapeli Västerbyn Pikkupeli x Viehättävän Valeria Sointula
15.02.2014 sh o. Viehättävän Vuksari  Koistilan Vompatti x Rentun Lumimarja Anniina N. (VRL-09182)
10.02.2014 sh o. Viehättävän Ritari  Metsäkartanon Harme x Rinsessa HUI Jukola
23.01.2014 sh t. Seremonia HUI Talismaani x Laululintu Viehättävä
22.01.2014 sh o. Viehättävän Ruletti Viehättävän Kasino x Viehättävän Tiuhti Viehättävä

2013 - 41 kpl

09.12.2013 sh t. Viehättävän Ilomieli Koston Pata-Ässä x Huvin Lystiina Alaera A., VRL-13283
09.12.2013 sh t. Sudenmarja HUI Hurrikaani HUI x Unimarja HUI Murroksen ratsutila
08.12.2013 sh o. Viehättävän Kuura Aavan Konkari x Aavan Kaste Kelokorpi
07.12.2013 sh t. Lasileija HUI Karmava x Lasisiipi Viehättävä
07.12.2013 sh t. Viehättävän Kuu-Kielo Sirkkeen Hurma x Viehättävän Kuulilja Mariella (VRL-02189)
07.12.2013 sph t. Kultarikko HUI Ritariässä HUI x Platina HUI Koivumäki, VRL-00777
06.12.2013 sph o. Viehättävän Datsun Riiviöiden Ooppeli x Viehättävän Lumiina Jaana K., VRL-03669
04.12.2013 sh t. Viehättävän Sadetar Helmen Jamaika x Viehättävän Suvilja Cannabia, VRL-00033
03.12.2013 sh o. Viehättävän Kuutamo Viehättävän Kuu-Ukko x Kieron Hipsteri Graft Stallions
01.12.2013 sh o. Palkkasoturi HUI Aavan Sakari x Fiktion Pipa Tea, VRL-12751
17.11.2013 sh o. Viehättävän Liekki Viehättävän Leimu x Viehättävän Heljä Jazzumi VRL-09387
14.11.2013 sph t. Viehättävän Tuiverrus Heinämäen Velho x Koston Tinka Jazzumi VRL-09387
12.11.2013 sh t. Viehättävän Hento Heinämäen Velho x Kieron Hipsteri Fiktio, Milja
12.11.2013 sph o. Viehättävän Leonard Viehättävän Leimu x Viehättävän Lumiina Viehättävä
09.11.2013 sh t. Viehättävän Wiima Vinkare x Tähti-Emilie Viehättävä
01.11.2013 sph t. Viehättävän Pajulintu Steekin Yölintu x Aavan Kuiske Viehättävä
29.10.2013 sh o. Viehättävän Huurre Sirkkeen Hurma x Rinsessa HUI Viehättävä
24.10.2013 sh t. Viehättävän Aamurusko Steekin Iltarusko x Harharetken Tuuve Viehättävä
30.09.2013 sph t. Viehättävän Kamomilla Rajattoman Kirvori x Aavan Kuiske Haltiasalo
17.09.2013 sh o. Viehättävän Jalo-Liito Helmen Jamaika x Keinumäen Liitomiina Viehättävä
13.09.2013 sph t. Viehättävän Ruut Riiviöiden Eemil x Viehättävän Roosa Juli (VRL-07270)
10.09.2013 sph t. Viehättävän Vanilja Harhakuva HUI x Viehättävän Valeria Viehättävä
09.09.2013 sh t. Viehättävän Muru Aavan Konkari x Aavan Meeri Viehättävä
07.09.2013 sh t. Viehättävän Eleonoora Eväs-Erkki HUI x Huvin Havina Taru Koivula (VRL-01717)
07.09.2013 sh t. Viehättävän Heline Herpertti HUI x Aavan Meeri Koivumäki, VRL-00777
07.09.2013 sh o. Tulisalama HUI Fiktion Ruudolf  x Keijusalama HUI Viehättävä
05.09.2013 sh o. Viehättävän Rubert Ruljanssi HUI x Harharetken Tuuve Koivumäki, VRL-00777
22.04.2013 sh t. Viehättävän Lumilla Koston Pata-Ässä x Rentun Lumimarja Huvitus, Sorel
20.04.2013 sh t. Viehättävän Katrina Hurrikaani HUI x Kuuneili Riihikorpi, Riitsu
18.04.2013 sh t. Viehättävän Tiuku Viehättävän Kasino x Viehättävän Tiuhti Rebellion, rebely
16.04.2013 sh t. Viehättävän Misteli Ruljanssi HUI x Aavan Meeri Ricky, VRL-10328
14.04.2013 sph t. Viehättävän Kantele Rajattoman Kirvori x Aavan Kuiske Sakasti, Katri S.
13.04.2013 sh o. Viehättävän Huijari Verikosto HUI x Kieron Hipsteri Viehättävä
11.04.2013 sh t. Viehättävän Miranda  Viehättävän Pluto x Siljan Satumörkö Takamaiden suomenhevoset
09.04.2013 sh o. Viehättävän Kosto Verikosto HUI x Harharetken Tuuve Huvitus
07.04.2013 sph t. Viehättävän Jade Viehättävän Jami x Siipirikko HUI Sakasti
05.04.2013 sh t. Viehättävän Melissa Metsäkartanon Harme x Keinumäen Liitomiina Malsamo, Niina 
05.04.2013 sph o. Viehättävän Loitsu Heinämäen Velho x Kieron Ruusa Madelyn
04.04.2013 sph t. Viehättävän Roosa Viehättävän Niilo x Riiviöiden Ruusu Viehättävä
03.04.2013 sh t. Viehättävän Suvi-ilta Steekin Iltarusko x Rinsessa HUI Oona
01.04.2013 sh t. Viehättävän Siro-Liito Keinumäen Kaspian x Viehättävän Kuu-Jee Fiktio, Milja

2012 - 41 kpl

25.09.2012 sh t. Helmiina HUI Milkan Tosijäynä Moon Traumatyttö Viehättävä
15.09.2012 sh o. Viehättävän Savusumu Metsäkartanon Harme Fiktion Pipa Viehättävä
10.09.2012 sph o. Viehättävän Joiku Viehättävän Jami Kieron Ruusa Viehättävä
10.09.2012 sh t. Viehättävän Kuulilja Viehättävän Kuu-Ukko Verililja HUI Viehättävä
05.09.2012 sph o. Harhakuva HUI Hurrikaani HUI Platina HUI Viehättävä
04.09.2012 sh t. Viehättävän Suvilja Siljan Eminem Karhukorven Linnea Viehättävä
29.08.2012 sph o. Viehättävän Leimu Heinämäen Velho Belvinen Lauriina Viehättävä
28.08.2012 sh t. Viehättävän Heljä Koistilan Varjo Koistilan Haave Viehättävä
25.07.2012 sh t. Viehättävän Helmi Eväs-Erkki HUI Lempi UNI  Viehättävä
20.07.2012 sh o. Viehättävän Tuisku Valveuni Rentun Lumimarja Koivumäki
15.07.2012 sph o. Ritariässä HUI Koston Pata-ÄssäKoistilan Siru Viehättävä
14.07.2012 sph t. Viehättävän Valeria Hamppuheebo HUI x Siljan Satumörkö Viehättävä
25.06.2012 sh t. Keijusalama HUI Viehättävän Unihalvaus x Eksoottikeiju ILO Viehättävä
20.06.2012 sh o. Viehättävän Kasino Viehättävän PlutoKuuneili Viehättävä
18.06.2012 sph t. Viehättävän Unikaste Unisieppari Lakean Kastelma  Takamaiden suomenhevoset
17.06.2012 sh t. Viehättävän Unilelu Koston Pata-ÄssäHuvin Lystiina Maanavilja
16.06.2012 sph t. Tuulenvire HUI Tornado HUI Pissaliisa HUI Varjomäen hevostila
15.06.2012 sph o. Viehättävän Uneton Koistilan VompattiUnilla HUI LissuT.
14.06.2012 sh t. Viehättävän Riimineili Viehättävän Riimi x  Kuuneili yaren (VRL-04468)
13.06.2012 sph t. Viehättävän Unessa Unisieppari Lakean Kastelma Marjamäen Suomenhevoset
13.06.2012 sh o. Viehättävän Viskari Mörkövaaran ViikariKoistilan Haave Kiiskinen
12.06.2012 sh o. Merkurius HUI Viehättävän PlutoFiktion Piriste Satulinna
11.06.2012 sh t. Viehättävän Nuppu Västerbyn PikkupeliRiiviöiden Ruusu Tihutyö
10.06.2012 sh o. Viehättävän Ruhtinas Fiktion Ruudolf Viehättävän Tiuhti Ricky, VRL-10328
09.06.2012 sph t. Merituuli HUI Hurrikaani HUI Raadelman Rianna Satulinna
08.06.2012 sh t. Viehättävän Trauma Viehättävän Viivakoodi Moon Traumatyttö Takamaiden suomenhevoset
07.06.2012 sph t. Roihutar HUI Riiviöiden Ooppeli  Neiti Roihu DAF Vastaranta
06.06.2012 sh o. Viehättävän Kuunvarjo Riitamaan Ristinolla Viehättävän Kuu-Jee Oona
04.06.2012 sh t. Piparina HUI Verikosto HUI  Fiktion Pipa Koston Suomenhevoset
03.06.2012 sph t. Haltia HUI Heinämäen Velho Belvinen Lauriina Annika N.
02.06.2012 sh o. Viehättävän Ristiriita - Rasmus U Rimerilla HUI Hiidenpirtti
01.06.2012 sh t. Viehättävän Verihelmi Herpertti HUI Verililja HUI Kärmeniemi
27.04.2012 sh t. Unimarja HUI Valveuni Rentun Lumimarja Viehättävä
20.03.2012 sph t. Viehättävän Ruulio Fiktion RuudolfRiiviöiden Ruusu Sachiyo (VRL-11290)
16.03.2012 sh o. Viehättävän Ramsus Ruljanssi HUIMoon Traumatyttö Huvitus
10.03.2012 sh t. Viehättävän Kimma Keinumäen Kaspian Keinumäen Sirinä Moondance
03.03.2012 sph o. Viehättävän Nuutti Viehättävän Jami  Siipirikko HUI Onttu
01.03.2012 sph o. Viehättävän Kajosalama Rajattoman Kirvori x Kieron Ruusa  Malsamo
01.01.2012 sh o. Viehättävän Samurai Kullervo KIR Katinka KAT Viehättävä
01.01.2012 sh o. Trollaaja HUI Koistilan Trolli  x Eksoottikeiju ILO Pihlava
01.01.2012 sph o. Trombi HUI Tornado HUI x Koistilan Siru Malsamo

2011 - 58 kpl

16.11.2011 sh o. Kuus-Nolla HUI Viehättävän Elvis x Karhukorven Linnea Hurmajärvi
12.11.2011 sh t. Viehättävän Emmi Siljan Eminem x Harharetken Tuuve Stecker
04.11.2011 sph t. Villipimu HUI Vili Vilperi x Porvaripimu Taikakuu
07.11.2011 sh o. Viehättävän Talviuni Koistilan Trolli x Siljan Satumörkö Huvitus
03.11.2011 sh o. Viehättävän Harmori Hamppuheebo HUI x Koistilan Haave Kuurakka
01.11.2011 sph t. Kaarina HUI Vili Vilperi x Lakean Kastelma Malsamo
25.10.2011 sph t. Platina HUI Koistilan Vompatti x Pissaliisa HUI Viehättävä
20.10.2011 sph t. Viehättävän Lumiina Rajattoman Kirvori x Siipirikko HUI Viehättävä
15.10.2011 sph o. Hurrikaani HUI Tornado HUI x Unilla HUI Viehättävä
19.09.2011 sh t. Viehättävän Remiina Ruljanssi HUI x Verililja HUI Huttis, VRL-03370
11.09.2011 sh t. Viehättävän Ronja Rasmus U x Pikantin Josiina Taikakuu
27.07.2011 sph o. Viehättävän Tuima Tornado HUI x Unilla HUI Katvusto
26.07.2011 sh o. Viehättävän Ikiuni Valveuni x Koistilan Siru Koivukuja
24.07.2011 sh t. Viehättävän Tara Koistilan Trolli x Koistilan Haave Rajaton
24.07.2011 sh t. Viehättävän Haipakka Hamppuheebo HUI Siljan Satumörkö Rebecca
23.07.2011 sh t. Viehättävän Uni-Siru Valveuni x Koistilan Siru Miia VRL-10864
22.07.2011 sph o. Viehättävän Jiktaasi  Viehättävän Jami x Toivolan Hilja Miivi VRL-10336
21.07.2011 sh o. Viehättävän Kuu-Ukko  Eemeli U x Viehättävän Kuu-Jee Jäpäkkä
20.07.2011 sph o. Viehättävän Nestori  Siljan Naistenmies  x  Eksoottikeiju ILO VRL-07412, Rajala
20.07.2011 sph t. Viehättävän Serena  Aavan Sakari x Neiti Roihu DAF Härdelli
03.07.2011 sh o. Viehättävän Hemmo Herpertti HUI x Heinämäen Halla Sofia VRL-10340
20.06.2011 sh o. Viehättävän Ehta-Eemeli Siljan Eminem Helmi-Elina RAM Niina
08.06.2011 sh o. Viehättävän Etuilija Eväs-Erkki HUI Harharetken Tuuve Aava
06.06.2011 sh o. Viehättävän Errori Milkan Tosijäynä Moon Traumatyttö Rebecca
04.06.2011 sh o. Viehättävän Riimi Metsäkartanon Reemus Koistilan Siru Cery VRL-02116
01.06.2011 sh o. Viehättävän Pilotti Tornado HUI x Koistilan Siru Sorja
21.05.2011 sh o. Viehättävän Unihalvaus Valveuni Huvin Lystiina Daivive
20.05.2011 sph o. Viehättävän Visku Valveuni  x  Pissaliisa HUI  Roo
20.05.2011 sh t. Halipula HUI Onnen Hermanni  x  Moon Aavetar  Riiviöt
19.05.2011 sh o. Viehättävän Pluto Kaarnan Mikkihiiri Huvin Lystiina Viehättävä
14.05.2011 sph t. Viehättävän Esteri Eemeli U Syntitaakka KAT Mörkövaara
03.05.2011 sh o. Viehättävän Elvis Eväs-Erkki HUI Rimerilla HUI Christina S. 
02.05.2011 sph t. Siipirikko HUI Aavan Sakari  Toivolan Hilja Viehättävä
01.05.2011 sh t. Viehättävän Resiina Rasmus U Verililja HUI Rajaton
01.05.2011 sh t. Viehättävän Halla Onnen HermanniKatinka KAT Kaaja 
24.04.2011 sh t. Rinsessa HUI Ruljanssi HUI  Rimerilla HUI Viehättävä
12.04.2011 sph o. Hiivatti HUI Hamppuheebo HUI Raadelman Rianna Hiprakka
01.04.2011 sph o. Viehättävän Enneuni Unisieppari Porvaripimu Derbyn Suomalaiset
21.03.2011 sh o. Veriveli HUI Verikosto HUI  Verililja HUI Viehättävä
09.03.2011 sph o. Viehättävän Taavetti R.A Tatuni  Kamppisisko Jenza
06.03.2011 sph t. Viehättävän Paloma Puukkojunkkari  Lakean Kastelma Huvitus
03.03.2011 sh t. Viehättävän Kimara Kullervo KIR Fiktion Pipa Koivukujan S.
03.03.2011 sph o. Viehättävän Tarakka Törkee F31M1 Kamppisisko Huvitus
16.02.2011 sh o. Viehättävän Vanteli Valveuni Siljan Kassialma Stecker
10.02.2011 sh t. Tiramisu HUI Koistilan Trolli Fiktion Piriste Jenza
07.02.2011 sph t. Viehättävän Polkkaaja Puukkojunkkari x Porvaripimu narri (VRL-06046)
06.02.2011 sph t. Viehättävän Nemi Siljan Naistenmies  x  Eksoottikeiju ILO Sylvester
01.02.2011 sh t. Viehättävän Kielo Kullervo KIR x Tinakenkätyttö U Derbyn Suomalaiset
31.01.2011 sph o. Unikuva HUI Unisieppari Iik Ylikilo Koston S.
26.01.2011 sph t. Viehättävän Sinituuli Kaarnan Syyspeikko Raadelman Rianna Emmu
15.01.2011 sh o. Viehättävän Rietas Riitamaan Ristinolla Fiktion Pipa Aavan Suomenhe.
15.01.2011 sph o. Viehättävän Niilo Siljan Naistenmies Raadelman Rianna Jää talliin
10.01.2011 sh t. Viehättävän Tiuhti Koistilan Trolli Fiktion Piriste Jää talliin
04.01.2011 sh t. Viehättävän Julia Kullervo KIR x Heinämäen Halla Rohmula
03.01.2011 sh t. Helinä HUI Onnen Hermanni x Lempi UNI Maijunen
02.01.2011 sh o. Jeremias HUI Jasper U x Helmi-Elina RAM Kya's Showhorses
01.01.2011 sph t. Viehättävän Sysiruusu Törkee F31M1 x Lakean Kastelma Reega
01.01.2011 sh o. Kiirastuli HUI Kullervo KIR x Keinumäen Sirinä Ivalo

2010 - 33 kpl

31.12.2010 sh t. Taikavarpu HUI Milkan Tosijäynä Etulinjan Kapriella Misteli
30.12.2010 sph o. Viehättävän Jami Jasper U x Moon Aavetar  Jää talliin
29.12.2010 sh t. Vyöruusu HUI Viehättävän Viivakoodi x Syntitaakka KAT Maijunen
28.12.2010 sh o. Ahteri HUI  Lakean Antte x Nolemin Hupputyttö qwerty.
27.12.2010 sh t. Piparminttu HUI Pesonen VOE x Tinakenkätyttö U Siljan Suomalaiset
26.12.2010 sh t. Viehättävän Viskurilla Viehättävän Viivakoodi x Emilia U Kiero
25.12.2010 sh t. Palmikko HUI Pesonen VOE x Heinämäen Halla Aavan Suomenhe.
24.12.2010 sh o. Riitasointu HUI Riitamaan Ristinolla x Pikantin Josiina Varpumäki
22.12.2010 sph t. Sesilja HUI  Siljan Suvereeni MC Tähtikirkas Katvusto
20.12.2010 sph t. Säihkyvä HUI  Törkee F31M1 x Iik Ylikilo Harharetki
16.12.2010 sh o. Vauhkomieli HUI Valveuni Siljan Kassialma   Karhukorpi
08.12.2010 sh t. Tihkusade HUI Milkan Tosijäynä x Toivolan Hilja   Lacrisia
08.12.2010 sh o. Helmi-Erkki HUI Eväs-Erkki HUI x Helmi-Elina RAM   Karhukorpi
05.12.2010 sh t. Tulikaste HUI Oravan Tahmatassu x Oravan Suvilla Vastaranta
03.12.2010 sph o. Tenori HUI Oravan Tahmatassu x Neiti Roihu DAF Kumina
02.12.2010 sh o. Verikosto HUI Herpertti HUI x Emilia U Jää talliin
01.12.2010 sh t. Eerika HUI Eemeli U x Verililja HUI Stecker
03.11.2010 sph Pissaliisa HUI Puukkojunkkari x Iik Ylikilo Jää talliin
01.11.2010 sph Unilla HUI  Unisieppari x Kamppisisko Jää talliin
31.10.2010 sph Tornado HUI Törkee F31M1 x Porvaripimu   Jää talliin
20.10.2010 sh Warettaja HUI Milkan Wiima x Moon Traumatyttö Paitsio
10.10.2010 sh Piukka-Pimu HUI Vieh. Pokerinaama x Rimerilla HUI  Härdelli
06.10.2010 sh Retku HUI Räminä KÖL x Neiti Roihu DAF  Remlock
01.10.2010 sh Puuha-Pete HUI Vieh. Pokerinaama x Vieh. Kuu-Jee  Koston Suomenh.
20.09.2010 sh Henriikka HUI   Hamppuheebo HUI x Eksoottikeiju ILO  Petri
15.09.2010 sh Niitty-Nikkari HUI Siljan Naistenmies x Fiktion Piriste  Kiero
10.09.2010 sph Nastapimu HUI Siljan Naistenmies x Raadelman Rianna  jenni
01.09.2010 sh Ruljanssi HUI Rasmus U x Vieh. Kuu-Jee  Jää talliin
29.07.2010 sh Reetukka HUI Rasmus U x Emilia U  Aavan Suomenhe.
30.07.2010 sh Herhiläinen HUI Herpertti HUI x Lempi UNI  Aavan Suomenhe.
13.07.2010 sph Pakkelitar HUI Puukkojunkkari x Kamppisisko  Oravanpyörä
03.07.2010 sph Tihutyö HUI Törkee F31M1 x Iik Ylikilo Pekka
28.06.2010 sph Pokka petti HUI Puukkojunkkari x Porvaripimu   Jäpäkkä

2009 - 49 kpl

02.05.2009 sh  Pommaripoika HUI  Pesonen VOE x Pikantin Josiina Riiviöt
10.05.2009 sh Pariässä HUI  Keinumäen Pyryässä x Etulinjan Kapriella   Koivukujan S.
15.05.2009 sh Aikahali HUI  Lakean Antte x Haavelaakson Milka   Mehtälä
16.05.2009 sh Rapakalle HUI Rasmus U x Katinka KAT Bailee Showj.
 25.05.2009 sh Rantaleijona HUI   Rasmus U x Heinämäen Halla Karhukorpi
 30.05.2009 sh Seoikea HUI Solttu-Juusto x Sannin Ella  Varpumäki
 30.05.2009 sh Harhaluulo HUI  Lakean Heikka x Moon Aavetar  Cheval Delamer
01.06.2009 sh Kovin-Kaunis HUI  Könsikäs KAT x Nolemin Hupputyttö Kosto
01.06.2009 sh Wilhelmiina HUI  Kotikunnaan Viljo x Nolemin Hupputyttö Tuulenpesä
03.06.2009 sh Verililja HUI  Raadelman Vekseli x Helmi-Elina RAM   Jää talliin
04.06.2009 sph Tykkimies HUI   Kuisman Tatu x Syntitaakka KAT  Oravanpyörä
15.06.2009 sh Himputti HUI - Onnen Hermanni x Keinumäen Sirinä Athena
17.06.2009 sh Hattutemppu HUI   Pikantin Huimatuuli x Siljan Kassialma kuusnelonen.
20.06.2009 sh Lyyni HUI   Lakean Antte x Keinumäen Sirinä   Karhukorpi
22.06.2009

sh Ärripurri HUI

Tuikin Ikivala x Syntitaakka KAT   Rajaton
30.06.2009

sh Aatami HUI 

Eemeli U x Moon Aavetar   Kiero
30.07.2009 sh Jimijami HUI  VNA Julma x Haavelaakson Milka   zane
03.07.2009 sh Rastikasi HUI  Riitamaan Ristinolla x Etulinjan Kapriella Hiidenpirtti
05.07.2009 sh Hobitti HUI Onnen Hermanni x Pikantin Josiina Viikerlä
13.07.2009 sh Jippiajee HUI Jasper U x Haavelaakson Milka Hamzi
15.07.2009 sh Hamekyttä HUI    Lakean Heikka x Heinämäen Halla  Moondance
01.08.2009 she Matti Kukkarossa HUI  Ilolan Tukkapölly x Suopursun Marjatta Emma K.
02.08.2009 sh Jylhätär HUI  VNA Julma x Syntitaakka KAT   Kumina
17.08.2009 sh Herpertti HUI  Onnen Hermanni  x Jeanne U   Jää talliin
02.10.2009 she Esther HUI  Edward MIX x Suopursun Marjatta Moondance
09.10.2009 sh Histeriina HUI   Lakean Heikka x Keinumäen Sirinä   Ivalo
10.10.2009 sh Eväs-Erkki HUI   Vieh. Viivakoodi x Haavelaakson Milka    Jää talliin
13.10.2009 sh Hamppuheebo HUI  Pikantin Huimatuuli x Siljan Kassialma   Jää talliin
25.10.2009 sh Rimerilla HUI  Riitamaan Ristinolla  x Tinakenkätyttö U    Jää talliin
03.11.2009 sh Märkäuni HUI  Molluska RULZ x MC Tähtikirkas Finnström
27.11.2009 sh Airaus HUI Lakean Antte x Haavelaakson Milka   Ada
04.12.2009 sh Himohikke HUI  Onnen Hermanni x Toivolan Hilja  Tanja
04.12.2009 sh Eepos HUI  Eemeli U x Lempi UNI Hengähdys
20.12.2009 sh Hä-Blondi HUI  Pikantin Huimatuuli MC Tähtikirkas Siljan Suomen..
2009 sh Viehättävän Pokerinaama Vanhemmat hevosen sivuilla Aavan Suomenhe.
2009 sh Viehättävän Piru-Veera Vanhemmat hevosen sivuilla Runojoki
2009 sh Viehättävän Kaino-vaino Vanhemmat hevosen sivuilla meym. VRL-03296
2009 sh Viehättävän Venla Vanhemmat hevosen sivuilla Aarniometsä
2009 sh Viehättävän Taika Vanhemmat hevosen sivuilla Cloe.
2009 sh Viehättävän Ventovieras Vanhemmat hevosen sivuilla Miia
2009 sph Viehättävän Pelimanni Vanhemmat hevosen sivuilla Headway
2009 sph Viehättävän Tähdetön Vanhemmat hevosen sivuilla Riiviöt
2009 sh Hannikka RAM Vanhemmat hevosen sivuilla Pekka
2009 sh Viehättävän Kasper Vanhemmat hevosen sivuilla Maijunen
2009 sph Viehättävän Heitukka Vanhemmat hevosen sivuilla emmylou
2009 sh Viehättävän Kaunotar Vanhemmat hevosen sivuilla Aavan Suomenhevoset
2009 sh Viehättävän Emmiina ?? Vanhemmat hevosen sivuilla Fay (VRL-8451)
2009 sh Helmi-Elina RAM Vanhemmat hevosen sivuilla Jää talliin
2009 sh Viehättävän Aino Vanhemmat hevosen sivuilla miia.

2008-2006 - 34 kpl

2008 sh  Viehättävän Ilona - Kuollut
2008 sh  Viehättävän Pöljä Jenny K. Aktiivinen
2008 sh   Viehättävän Vihollinen Maukka. Aktiivinen
2008 sh  Viehättävän onttosydän - Kuollut
2008 sh  Viehättävän Viivakoodi Ram. Aktiivinen
2008 sh  Viehättävän Villiriina Tintti. Aktiivinen
2008 sh  Viehättävän Hupsista yaren. Aktiivinen
2008 sh  Viehättävän Virtuoosi Decne Aktiivinen
2008 sh  Viehättävän Humina Koston Suomenhevoset Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Rikissa  Varpumäen Hevostila Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Adalmiina  Alisa S. Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Jenniina  Vikerlä Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Joanna  riella. Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Tähkäpää  Milja Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Antton  Lotta L. Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Eemeli Aatsi Aktiivinen
2008 sh Viehättävän Valdermar Fay (VRL-8451) ?
2007

sh Viehättävän Hurmaaja

Heidi F.

 Kuollut

2007 sh  Viehättävän Kenguruloikka Ram. Aktiivinen
2007

sh  Viehättävän Hemuli

Ramona  Aktiivinen
2007 sh Viehättävän Mörkö Hansu Aktiivinen
2007 sh Viehättävän Ensirakkaus Sofia H. Aktiivinen
2007 sh  Viehättävän Nuuskamuikkunen Pautsu. Aktiivinen
2007 sh  Viehättävän Tuutikki Elmia Aktiivinen
2006

sh  Mustan Vauhti 

Ram. Kuollut
2006 sh  Mustan Valssi t Ram. Kuollut
2006 sh  Viehättävän AinoaNeito t Amelie W. Kuollut
2006

sh  Viehättävän Suvituuli

Fonda Kuollut
2006 sh  Viehättävän Karkkikauppa saara. Kuollut
2006 sh  Viehättävän Mustavarjo Elly. Kuollut
2006 sh Viehättävän Veijari Ram. Kuollut
2006 sh Viehättävän KultaKutri    Wesputin Kuollut
2006 sh  Viehättävän Bilehile Cloe. Kuollut
2006 sh Viehättävän Tuttiritari Cissy. Kuollut
 
Webdesign © 2011 Ram. (Lue lisää).