etusivu      ~      oritarjonta      ~      astutus info

Helmen Valonkajo

Virallinen nimi Helmen Valonkajo Rekisterinumero VH12-018-0000
Syntymäaika 13.05.2012 (ikääntyminen) Kasvattaja Suomenhevostalli Helmi
Rotu Suomenhevonen Sukupuoli Orii
Väritys ja merkit vkk, lpt ahv Säkäkorkeus 150cm
Painotuslaji Koulu- ja esteratsastus Koulutustaso ko: Helppo A, re: 100cm
Omistaja ja kotitalli Cery(VRL-02116) & Daivive(VRL-05706), Suomenhevostalli Helmi Saavutukset

   

Helmen Valonkajo on rohkea ja peloton orii, jonka miellyttämisenhalu paistaa läpi niin hoitotilanteessa kuin rastastettaessakin. Aika-ajoin Vallu yrittää myös tuoda esiin isältään perityn ilkikurisuuden, mutta onneksi herran saa helposti kuriin muutamalla komennuksella. Joskus Vallua voisi haukkua jopa tyhmänrohkeaksi sen sännätessä suinpäin jokapuolelle ja uhitellessa sitä selkeästi massiivisempia ja suurempia oreja. Ratsastettaessa herra ei turhia hötkyile, vaan on jo nuoresta orinkoltiaisesta asti osannut käyttäytyä ja kuunnella maltillisesti ratsastajansa apuja. Toki esteillä löytyy sitä kaivattua vauhtia, mutta ei liikaa, eikä hallitsemattomasti.

Sukutiedot

i. Kajo-Varjo
vkk suomenhevonen, 150 cm
VIR MVA Ch, KTK-II, 52 KRJ sijoitusta
ii. Peltopyy
tprt suomenhevonen, 154 cm
Ch, ERJ-III, KTK-III, YLA2
iii. Veli Vikuri
vkk sh 153cm EVM
iie. Vaimean Tytär
vkk sh 152cm EVM
ie. Aino-Kaisa
vprt suomenhevonen 146cm
KRJ-II, YLA2
iei. Pehtoori
rt sh 149cm EVM
iee. Kaisa
rt sh 152cm EVM
e. Derbyn Jadetar
trt suomenpienhevonen 140cm
VIR MVA Ch, KTK-III
ei. Väinämöinen
trt sh 162cm
VIR MVA Ch, KTK-II
eii. Joukhajainen
trt sh 166cm EVM
eie. Kiireetön
prt sh 165cm EVM
ee. F. jasmiini
trt sph 143cm
MVA-SERT
eei. Jääkärin Urho
trt sh 162cm EVM
eee. F. jassina
prt sh 152cm EVM

Kajo-Varjon isä Peltopyy on yksi Vihkalan rakastetuimmista ja suosituimmista oreista. Nuori ori herätti huomiota jo nuorena uskomattomalla menestyksellään sekä koulu-, että esteratsastuksessa. Ori on valoittanut myös rakenteellaan. Pyyn luonne paistaa orimaisuuttaan, itseppäisyyttään ja ilkikurisuuttaan. Kuitenkin ori on ottanut ihmisen johtajakseen ja on näin ollen mitä mainioin kilpahevonen ripauksella pippuria maustettuna.

Pyyn isä, Veli Vikuri on 146 cm korkea suomenhevos-ori. Väriltään ori on rautias. Veli Vikuri, tutummin Vikuri on menestynyt todella hyvin niin este- kuin kouluratsastuksessakin. Ori on niittänyt suurimman osan menestyksestään kansallisen tason estekilpailuista. Vikurilla ei ole Pyyn lisäksi muita jälkeläisiä.

Pyyn emä, Vaimean Tytär on punarautias, 156 cm korkea suomenhevostamma. Se ei ole menestynyt yhtä paljon, kuin Vikuri, mutta myös tältä neidiltä löytyy hyvä määrä sijoituksia kouluratsastuksesta. Se on kilpaillut enimmäkseen aluetasolla, mutta tammalla on hyviä tuloksia myös kansalliselta tasolta. Tammalla on myös muita jälkeläisiä.

Kajo-Varjon emä, Aino-Kaisa on aina ollut Ceryn henkilökohtainen ihailun kohde. KRJ-II ja YLA2 palkittu tamma on vailla vertaa, onhan se luonteensakkin puolesta täysi kymppi. Aino on vaativan tason kouluratsu ja onkin parhaillaan kouluratsastuksessa, mikä varmaankin heijastuu kouluratsastuksessa pärjänneestä suvusta.

Tamman isä, Pehtoori, on vaaleanpunarautiasta linjaa suvussaan ylläpitävä suomenpienhevosorii. Herra on kouluratsastuspainotteinen ja on kerännyt painotuslajissaan mukavasti sijoituksia ja pari voittoakin. Pehtoori kilpailee koulua tasolla vaikea A, joten kisakentillä ei pitäisi olla leikin aihetta, jos haluaa päästä menestyneesti loppuun saakka. On astunut elämänsä aikana seitsemän tammaa ja ruunauksen, joka tapahtui vuoden 2007 lopulla, jälkeen ei ole enää kisakenttiä niin ahkerasti kierrellyt. Säkää löytyy 147 cm.

Aino-Kaisan emä, Aino, on väritykseltään hieman poikkeava muista suvun hevosista. Hän nimittäin on voikko. Ainosta huomasi selvästi tämän olevan kouluratsastuspainotteinen hänen lukuisista voitoistaan ja sijoituksistaan. Kovalla tasollakin tamma kilpaili, nimittäin vaikea A. Tamma oli kierrellyt monia valmennuksia ja ennen eläkkeelle jäämistään saavutti tämän tason. Viiden varsan emä jyräsi esteen kuin esteen kokeillessaan pariin otteeseen estekonin elämää. Vaikka säkää löytyykin vain 143 senttiä oli tammalla sisua vaikka muille jakaa!

Jalostusinfo

Valonkajo on tarjolla jalostukseen kaksipolvisille suomen(pien)hevostammoille. Toivottavaa olisi, että tamma kilpailisi edes satunnaisesti kouluratsastuskilpailuissa. Poikkeuksia voidaan suvun pituuden ja tamman painotuslajin suhteen tehdä, joten älä epäröi kysyä astutusta, mikäli Vallu täyttää toiveesi jalostusoriina. Orii astuu elämänsä aikana rajattomasti tammoja, riippuen kysynnästä. Mikäli olet kiinnostunut varaamaan itsellesi astutuksen, ota yhteyttä sähköpostitse oriin omistajaan!

Tulevat astutukset

Astuu tamman Nimeltään 00.00.2012

Syntyneet varsat

Syntynyt Sukupuoli Nimi (saavutukset) Rek-nro Emä
23.02.2013 ori Helmen Vaaruma ei rek. Koston Jasliina

Kilpailukalenteri

Kilpailustatistiikka (laji: sijoitukset: voitto - toinen sija - kolmas sija)
Esteratsastus: 0: 0 -0 - 0
Kouluratsastus: 0: 0 -0 - 0
Näyttelyt: 0x MVAsert, 0x IRTOsert

Näyttelymenestys
Palkittu VIR MVA Ch-arvonimellä 0000
00.00.0000 Järjestäjä, BIS, LKV, SERT, pt. Tuomari T.

Kantakirjaustilaisuus 00.00.0000
0p + 0p + 0p + 0p = 00p = KTK-
ktk lausunto

KRJ - kouluratsastuskilpailut
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00

ERJ - esteratsastuskilpailut
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00
00.00.0000 Järjestäjä, luokka, 00/00

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

00.00.2012 - Ensimmäinen selkäännousu
Tänään Vallun selkään nousi ensimmäistä kertaa ratsastaja! Satulaan totuttelu oli sujunut niin hyvin, eikä herra juurikaan ollut vierastanut pientä lisäpainoa vielä satulan lisäksi. Talutimme Vallun kentälle, jossa juoksutin oria hetken ennen varsinaista koettelemusta, samalla kun Cery valmistautui selkäännousuun. Vallu selkästi aisti oman jännittyneisyytemme, sillä se tiiraili kiinnostuneena ympärilleen ja otti muutaman sivuaskeleen Ceryn vielä tarkistellessa hihnojen kireyttä. Jotta selkäännousu olisi mahdollisimman rauhallinen ja tasainen, raahasimme oriin viereen korkean jakkaran, jolta Cery vihdoin ponnisti itsensä selkään. Vallu jännittyi aluksi, mutta tottuessaan Ceryn painoon, lähti kävelemään talutettuna perässäni pitkin uraa. Kummatkin hymyilimme niin että suupielet olivat korivssa. Vallustamme tulisi vielä upea ratsu! Herra osoitti jo tässä vaiheessa sellaista varmuutta ja rohkeutta, ettei ollut epäilystäkään siitä, etteikö koulutus tästä eteenpäin sujuisi hyvin. Muutama kierros kentän ympäri sai riittää, jonka jälkeen Cery laskeutui alas selästä ja Vallu sai palkinnoksi muutaman mehukkaan porkkananpalasen. Herra vaikutti oikein tyytyväiseltä taluttaessamme sen talliin, jossa se sai osakseen vielä hetken harjailun ennen tarhaanpäästöä.

Virtuaalihevonen / A sim-game horse
webdesign © daivive.net, background photo © Ramz
Horses photos © hold mouse on photo