tallikirja kalenteri palvelut hevoset etusivu

Pinehill Joe

"Joe"
saksalainen ratsuponiori 50%, 147cm, syntynyt 19.12.2013, 16-vuotias
VH00-000-0000, kasvattanut R. Gillison , omistaa VRL-05706

i. Pinehill Jackson
DRP 50%, ei virtuaalimaailmassa
ii. Der Scherzkeks Jälkeläiset:
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
ie. Glory of Love
e. Sonnenschein GER
DRP 50%, ei virtuaalimaailmassa
ei. Last Request xx
ee. Sundrenched
Pidä hiirtä nimen yllä, niin näet polveutumisen

Luonnekuvaus

Joe saapui Kidlingtoniin entiseltä kilparatsastajalta, joka harmikseen kasvoi ulos ponimitoista. Etsiessään uutta kotipaikkaa uskolliselle kilpakumppanilleen, päätyi hän lopulta myymään ponin opetuskäyttöön meille. Mikä olisikaan parempi opetusponi kuin useita vuosia kilparatoja kiertänyt konkari, joka varmasti osaa taidon jos toisenkin?

Hoidettaessa Joe on suhteellisen helppo, vaikka säheltääkin usein omiaan. Ponin kanssa ainoa huoli onkin varmaan omien varpaidensa tallessa pitäminen Joen steppaillessa karsinaa ympäri hoitajan koittaessa kaikessa rauhassa hoidella hoitoponiaan. Kiinnitettynäkään Joe ei juuri steppailustaan rauhoitu, vaan muuttaa ympäri hyörimisen lähinnä sivulta sivulle tanssimiseksi. Hölmö ori ei pure eikä potki, mutta rikkoo varpaita tallomisellaan sitäkin enemmän. Joe ei onneksi säiky mitään, vaan on tottunut jos jonkinmoiseen hälinään ja vilskeeseen kisa-aikoinaan. Varustaminen poni kanssa sujuu käytännössä kuin tanssi, vaikka satulan ja suitsien esiintuominen saakin herran innostumaan entisestään ja hyppimään (lähes kirjaimellisesti) seinille.

Ratsastettaessa ponista jos jostain löytyy vauhtia. Hyvät pidätetaidot ja kyydissäpysymisen taito tiukemmissakin vauhtimutkissa ovat ratsastajalle ehdottomat. Jo selkään noustessa on syytä kiinnittää huomiota nopeisiin pidätteisiin ja kevyeen laskeutumiseen, sillä Joe tahtoo heti olla liikkeessä. Askellajit vaihtuu vauhdikkaammiksi pienimmistäkin vihjeistä, mutta jarruttaminen onkin sitten aivan toista maata. Jimin kanssa aiheellista on pitää poni kokoajan kuulolla ja harrastaa mahdollisimman paljon ponin eteenpäin vievien viettien häiritsemistä erilaisilla kiemuroilla ja volteilla. Koulutunnin loppua kohden herran into yleensä hieman laantuu ja ratsastaja saa tuntea olonsa onnistuneeksi. Estetunneilla Joe on yleensä suuren yleisön suosikki. Herran hyppytyyli on mitä mahtavin ja kokeneena kisaponina herra hyppää jos jonkinmoiset erikoisesteet vaikka takaperin. Ainoa haaste tässäkin lajissa on vauhti, jota muuten löytyy vaikka muille jakaa. Käännökset tehdään lähes tulkoon vaakatasossa ja turvallisinta onkin lähestyä estettä ravissa, kyllä se poni sen laukan automaattisesti vielä nostaa ennen estettä, älä huoli.

Kilpailukalenteri

--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00

Päiväkirja

Kirjoita päiväkirjaan Piilota lomake

Nimimerkki:
Hevosen nimi:
Päiväkirjamerkintä:
Minkä värinen on rautias hevonen?
HUOM! Kaikki kentät pakollisia! Vastaus viimeiseen kysymykseen on "rautias" siinä muodossaan pienellä alkukirjaimella!

16.07.2013: Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana hoitaja Riella
Ajelin uudehkolla Scoda Octaviallani tallin pihaan tajuten, että tunnit alkaisivat ihan pian. En ollenkaan muistanut, mitä tunteja juuri tänään olisi, mutta sehän selvisi vain astelemalla talliin.
- Hei Riella! kuului heti ovelta. Se oli Johny.
- No hei vain, tervehdin takaisin.
- Meinasitkos tänäänkin saada himo kohtauksen? Johny naurahti virne naamalla, kun näki hämmästyneen ilmeeni. Ehkä vähän jopa hävetti..
- No jospa jätän sen tällä kertaa väliin, naurahdin ja tajusin kuulostaneeni todella hölmöltä. Vaihdoimme pojan kanssa vielä muutaman sanan, jonka jälkeen suuntasin katsomaan, mitä tunteja olisi alkamassa ja menisikö Joe kyseisillä tunneilla. "Edistyneet 1", ajattelin. Joe siis oli menossa tunnille. Haahuilin tallirakennusta ympäri hetken, ennenkuin tämä piiloblondi tajusi mistä mennään varustehuoneeseen. Ajattelin laittaa Joea jo hiukan valmiiksi, kun ratsastajaa ei näkynyt ja tunti alkaisi jo parinkymmenen minuutin päästä. Hipsin varustelaatikon kanssa Joen karsinalle, jossa sen ilme kirkastui heti, kun se tajusi mitä on tekeillä.

- No hei ukkeli, tänään tutustutaan toisiimme vielä enemmän lähietäisyydeltä, jutustelin uudelle tuttavuudelleni. Ruunahan siis aloitti samantien steppailun, kun tajusi pääsevänsä töihin. Yritin ensin harjata ruunaa sen ollessa irti, mutta totesin tehtävän olevan täysin mahdoton.
- Höntti ukkeli, siussa kyllä riittää virtaa kuin pienessä kylässä, naureskelin ponille, joka ihan pokkana ikiliikkui niin, että hetkeäkään ei ollut neljä kaviota maassa. Harjasin ponia kolmella harjalla ja siistin pikaisesti jouhet, jonka jälkeen lähdin etsimään ratsulle varusteita. Satula löytyi helposti ja suitset, mutta sitten tulikin vastaan pulma, jota en ole aiemmin joutunut ratkomaan. Joen jalustinhihna nimittäin oli ottanut ja lähtenyt kävelemään. Onneksi Danielle sattui juuri tulemaan varustehuoneeseen.

- Hei tota, Joen jalustinhihna on ottanut ja kadonnut, oisko jotain paikkaa mistä etsiä? kysyin.
- Öö, mielenkiintoista. Oisko se vahingossa lähtenyt vaikka loimien mukana pesukoriin? Danielle vastasi ihmeissään. Lähdin etsimään pesukorista mahdollista jalustinhihnaa, mutta sitä ei näkynyt. Katselin myös kaikki varustehuoneen nurkat ja kyselin vastaantulijoilta, olisivatko he nähneet kadonnutta varustetta. Kukaan ei ollut nähnyt pihaustakaan koko vermeestä ja alkoi olla jo kiire tunnille. Joen ratsastaja oli tässä välissä käynyt muuten varustamassa ponin, mutta ei suostunut ratsastamaan tuntia ilman jalustimia ponilla, joka oli kuin aikapommi.
- Ota vaikka tuolta Rileyltä hihna lainaan, kun se ei mene tänään tunnilla. Pakkohan sen hihnan on jostain löytyä, Danielle ilmoitti, kun alkoi olla hetki käsillä. Tein työtä käskettyä ja ratsukoiden hävittyä kentälle, jäin vain ihmettelemään mihin ihmeeseen yksi hihna on voinut kadota. Jatkoin vielä etsintöjäni, mutta turhaan. Turhautuneena koko hommaan, kävin hakemassa kottikärryt ja talikon, aikomuksenani siivota ponipojan karsina sillä välin, kun itse päätähti oli aiheuttamassa harmaita hiuksia ratsastajalleen. Siivouksessa ei kauaa kestänyt, vaikka siivosin normaaliin tapaani joka ikisen kikkareen karsinasta ja tasoitin karsinan niin, että sen voi melkein viivoittimella mitata. Tavaramerkkini on siisteys.. :D Tehtävän jälkeen kävin vaihtamassa talikon ja kottikärryt lattiaharjaan ja harjasin enimmät roippeet käytävältä tietäen, että se täytyisi tehdä myöhemmin vielä uudelleen. Siivous nyt kuulosti ajantapoksi kaikkein järkevimmältä ratkaisulta.

Jonkin aikaa tallissa palloiltuani kävin ihmettelemään, kun jostain kuuluu naukumista. Olisiko rehuvarastossa? Kävelin oletettavasti rehuvaraston ovelle, avasin oven ja tajusin tulleeni oikeaan osoitteeseen. Maukuminen jatkui, mutta en paikallistanut sitä vieläkään.
- Ai hei! Sinäkö se täällä ilmoitit itsestäsi? kysäisin oranssilta kissalta, paikallistaessani hiirivahdin. Onko joku hätä? jatkoin vielä. Kissa tuli kehräämään ja puskeutumaan jalkoihini joten tottakai uhrasin sen rapsutteluun minuutin tai pari. Yhtäkkiä kissa katosi jonnekkin ja kohta se tuli takaisin suussa jotain, mitä en ensin tunnistanut. "Kadonnut jalustinhihna" ajattelin. Nyt siis ratkesi sekin mysteeri! Mutta minkä takia kissa olisi vienyt satulasta jalustinhihnan? Ja miten se on ylipäätänsä saanut sen irti? Nämä kysymykset päässä pyöriessäni vein hihnan sille kuuluvaan paikkaan ajatuksena, että se laitetaan paikoilleen, kun ponin varusteet tulevat takaisin.

Vihdoin ja viimein ensimmäinen ja Joen viimeinen tunti loppui ja menin kaveriksi auttamaan ratsastajaa ponin purkamisessa.
- No, miltäs aikapommi tuntui? Olitko helpottunut, kun ei tarvinnutkaan ilman jalustimia taiteilla, naurahdin ratsastajalle. En toki olisi muuten uskaltanut, mutta hän vaikutti hyvin huumorintajuiselta ja mukavalta.
- Aikapommi oli tosiaan juuri sitä, miksi sitä nimitit. Kädet oli kyllä aika kovilla, nainen naurahti takaisin samalla, kun riisui Joelta suitsia. Autoin satulan paikoilleen viemisessä ja laitoin kadonneen jalustinhihnan paikoilleen.
- Ainiin muuten, Joen jalustinhihna löytyi oranssilta hiirivahdilta, ilmoitin palatessani karsinalle. Ponilla ratsastanut nainen oli hyvin hämmentynyt, mutta purskahdimme molemmat nauramaan niin koomiselle tilanteelle. Salaisuudeksi jää, miten kissa oli jalustinhihnan saanut haltuunsa, mutta pääasia, että se löytyi. Melko pian Joella ratsastanut nainen lähti kotiinsa, mutta jäin itse vielä huoltamaan ponia, joka tuntui ettei siltä ollut energiaa kadonnut mihinkään.
- Oot kyllä aivan mahoton, katotaan parin viikon päästä montako varvasta on mustana, naureskelin samalla kun poni taas aivan pokkana steppaili edestakaisin ja itse yritin varoa varpaitani.

- On se Joe varmasti ihan kiva poni, kun siihen ja sen tempauksiin tutustuu, kuului karsinan ulkopuolelta kaltereiden välistä. Säikähdin hieman yhtäkkistä kommenttia, mutta sain vastattua järkevästi takaisin:
- Kyllä luulen niin. Juuri tällaiset haastavat tapaukset saa miut pysymään tallilla, naurahdin. Näkökenttääni osui varmaan ainaki pari metriä pitkä nuori miehen alku.
- Aivan, tykkäät siis haasteista, ääni kuulosti vähän jo hieman flirtiltä. Siirryin ponin takaa takaisin miehen näköpiiriin.
- Kyllä, mutta tarkoitin poneja, en tallipoikia, irvistin.
- Haha just joo.. Oon muuten Keith.
- Sano Riella vaan. Oikeesti oon Gabrielle, mutta ei kukaan ikinä jaksa sillä nimellä kutsua.
- Sievä nimi, ootko sit kotoisin jostain ulkomailta? mies uteli.
- Sukujuuret on Saksassa, mutta oon syntynyt ja melkein koko ikäni viettänyt Suomessa. Ei tarvii siis pelätä, nauroin taas.
- No en minä sillä, Keith jo hieman nolostui.
- AUTS! huudahdin. Nyt se siis jo tapahtui, eka varvas sai osumansa. Olis pitänyt vähän paremmin keskittyä ponin hoitamiseen ja metkuiluun, kuin nuoren miehen kanssa keskusteluun.
- Sattuko pahastikin? Keithin pokka meinasi pettää, vaikka se kovasti yrittikin sitä peitellä.
- NO ARVAA! Vaikka tää on poni, niin kyllä se silti tuntuu useempi sata kiloa varpailla erittäin imakalle. Äh! No, oma moka.
- Hahha, pistetili auki, nuoren miehen pokka petti ja hän remahti nauramaan.
- Menetkös siitä, tuhahdin ja heitin poikaa kädessäni olleella harjalla. Pian olinkin suorittanut sen, mitä olin tekemässä ja lähtin suuntamaan varustehuoneelle viemään viimeisetkin varusteet sinne. Kun kaikki oli valmista, huikkasin paikalla olleille heipat ja lähdin huristelemaan kotiin varvas mustana, onneksi autossa on herkkä kytkin...

♥ Vastaus:
Kiva nähdä sinuakin taas tallilla! Johnyn piikittelyistä ei tarvitse onneksi välittää, se poika osaa välillä olla oikea piikki lihassa!
Jostain kumman syystä tuntuu siltä, että millä Kidlingtonissa tavarat onnistuu katoamaan aina aivan mysteerisesti! Minäkin kadotin viime viikolla talikkoni, jolla olin jo muutaman karsinan puhdistanut... Se onneksi löytyi Ludwigin karsinasta purujen alta, kuka lie sen sinne piilottanut! Leo onkin näköjään odotettua vahvempi kaveri, kun sai kokonaisen jalustinhihnan raahattua mukanaa, mokomakin ahmatti! Varmaan luuli saavansa hyvän nahkapala-aterian..
Pojat tuntuvat tykkäävän neidin piirittämisestä! Keith onkin uudempi kasvo tallissa, kiva kun pääsit tutustumaan häneenkin - vaikka ilmeisesti pojan läsnäolo aiheutti huonoa onnea. Toivottavasti varpaasi on kunnossa, ettei Joe suurempia vammoja saanut aikaiseksi!
Tästä tarinasta 22v€ ja siirtyminen toiselle tasolle! Pienenä lahjana siirtymisestä seuraavalle tasolle saat valita tallikaupastamme vapaavalintaisen harjalaatikon! ilmoita seuraavan tarinasi yhteydessä pakin tiedot niin lisäämme sen kaappiisi :) terveisin Danielle

--.--.---- : Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana hoitaja Riella

Kello on kahdeksan aamulla, enkä keksinyt muuta ennen töihinmenoa, kun tulla katselemaan minkälaisen uuden haasteen olin saanut. Nähdäkseni Joe oli jo viety ulos, mutta se ei minua estänyt lähteä tekemään tutkimusmatkaa. Lähdin tallista pihalle ja kävin etsimään katseellani mahdollista ruskeaa suhteellisen kookasta ponia, Joea. Poni löytyi tallin vieressä sijaitsevasta tarhasta ja siellä se söi tarhakaverinsa kanssa heiniä hännät huiskien. Hipsin lähemmäs ja soluttauduin erään puskan suojiin.

- Kukas sinä olet ja mitä täällä piileksit? kuului yhtäkkiä vihainen ääni takaani, hyvä ettei sydän hypännyt kurkkuun.
- O-o-o-len Riella, vastasin ääni väristen. Normaalisti niin reipas minäni koki järkytyksen, kun minut yllätettiin takaapäin.
- Ai se Joen uusi kaitsija, no sitten, naisääni ilostui kertaheitolla. Vaan mitä täällä hiiviskelet? hän jatkoi.
- Ajattelin ennen töitä tulla katsomaan, minkälaisen haasteen olin ottanut vastaan, vastasin jo paljon rennommin.
- No olisithan sinä voinut tulla talliin esittelemään itsesi, ei me Melissan kanssa purra. Olen muuten Danielle, nainen naurahti.
- Ajattelin tehdä pikavisiitin ja tulla uudelleen toisena päivänä, rohkaistuin edelleen.
- No kuinka vaan, ensi kerralla voit jättää hiiviskelyt sikseen, ettei tämä välikohtaus toistu. Olin jo huolesta suunniltani, Danielle neuvoi.
- Asia on selvä, jos jään hetkeksi kuitenkin katsomaan Joea ja palaan myöhemmin uudelleen?
- No kerta olet siinä, voisit laittaa Joelle ja Currylle lisää heiniä ennenkuin lähdet.
Nyökytin ja samalla nainen palasi omien päivärutiiniensa pariin.

Jäin edelleen puskaan katselemaan Joen touhuja, ennenkuin lähdin hakemaan pojille heiniä tarhaan. Siinä samassa käytin hyväkseni tehtävääni ja annoin ruunan haistaa kättäni. Joe puhisi tuntemattomalle henkilölle, mutta yritti kuitenkin hamuta kättäni. Huomasin, että kello oli jo aika paljon ja kohta täytyisi olla jo töissä. Laitoin heinät tarhaan, suuntasin autolleni ja kaarsin pihasta. Samalla katsoin taustapeilistä tarhalle päin ja ajattelin "vielä meistä kaverit tulloo".

♥ Vastaus:
Hauska, hieman normaalista poikkeava ensitapaaminen teillä! Joe on onneksi melko rohkea ja uskaltaa heti tehdä tuttavuutta. Odotamme sinua jo takaisin tallille! Tästä tarinasta 10v€ :)
terveisin Danielle