tallikirja kalenteri palvelut hevoset etusivu

Aerotica NLD

"Tica"
hollantilainen puoliveritamma, 166cm, syntynyt 17.03.2014, 11-vuotias
VH00-000-0000, kasvattanut ? , omistaa VRL-05706
Tican hoidosta vastaa Victoria Lindahl

i. Legendary Child
ei virtuaalimaailmassa
ii. Belangstelling Jälkeläiset:
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
--.--.---- skp Varsan Nimi, i. Isän nimi
ie. Lover Alot
e. Simoriah NLD
ei virtuaalimaailmassa
ei. Freedom Fighter
ee. Verwonderend

Luonnekuvaus

Aerotica NLD on hevosistamme se, joka vaatii käsittelijältään ehdottomasti eniten kovapäisyyttä. Tica tuli hankittua talliin sen uskomattoman hyvän hyppytyylin takia, eikä siinä vaiheessa edes mietitty miten sen kanssa päivittäisistä askareista selvittäisiin. Joka päivä on omanlaisensa taistelu, joko kiistan aiheena on se, että mennäänkö tänään lainkaan ulos vai ei, tai sitten pohditaan yhdessä, että tarvitseeko tänään treenata lainkaan.

Tica on vaativuudeltaan hevosistamme kärkipäässä, usein se nousee jopa Eddyn ohitse hankaluudellaan. Erityisesti uusia tuttavuuksia tamma testailee minkä ehtii, vaikka lempipuuhiin kuuluu tietysti myös vakiohenkilöstön hermojen raastaminen ties millä keinoin. Perushoito on Tican mielestä todella tylsää, eikä paikallaan seisominen sovi tälle neidille sitten lainkaan - etukavioiden kenkiä saa olla vähän väliä uusimassa, kun ne kuluvat jatkuvasta kuopimisesta puhki alta aikayksikön.

Ratsastettaessa Tica on vauhdikas, mutta ei sillä hyvällä tavalla. Tamman omat jarrunappulat täytyy oppia, muuten se vie ratsastajaa aivan 6-0. Esimerkiksi pierupukkilaukkappätkät kesken esteradan on todella hauskaa viihdettä – ainakin ratsun mielestä. Tica vaatii ratsastajansa herkeämättömän keskittymisen ja kun opit tamman yleisimmät temput, ei kovin moni pysy ajassa enää perässä.

Kilpailukalenteri

--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00
--.--.---- Järjestävä talli Luokka ABC 00/00

Päiväkirja

Kirjoita päiväkirjaan Piilota lomake

Nimimerkki:
Hevosen nimi:
Päiväkirjamerkintä:
Minkä värinen on rautias hevonen?
HUOM! Kaikki kentät pakollisia! Vastaus viimeiseen kysymykseen on "rautias" siinä muodossaan pienellä alkukirjaimella!

14.05.2015: Kaikki järjestyy, kirjoittajana Victoria
Kupliva tunne mahanpohjassani ei suinkaan johdu pian alkavasta valmennuksesta. Naamalleni karkaa väen väkisinkin typerä virne, kun mietin, että vähäisiksi jääneet päiväni tallin yläkerrassa ovat päättymässä. Yli kymmenen asuntonäytön jälkeen olen vihdoin saanut napattuani itselleni Sen Asunnon, ensimmäisen oman asuntoni. Älkää käsittäkö väärin - tallin tarjoama majoitus on mitä mahtavin juttu! Minä kuitenkin tulin Iso-Britanniaan haaveenani paitsi kehittyä ratsastajana, myös tutustua paikalliseen kulttuuriin. Vain yhden hevosen vastuuhenkilönä minulla on mahdollisuus nähdä elämää tallipihan ulkopuolellakin, ja siihen mahdollisuuteen olen tarttunut allekirjoittaessani ihanan "studioni" vuokrasopimuksen.

Tican käynti on lennokasta, kun suuntaamme kentälle, missä nousen satulaan. Tamma ei tahtoisi pysyä paikallaan senkään hetken verran, kun vielä kiristän vyötä reiällä. Vaikka se on taas vauhdissaan, siinä on kuitenkin jotain kummallista. Erilaista. Jotakin hyvää erilaista, uumoilen. Ikään kuin sekin olisi tänään rento ja hyväntuulinen.

Sehän nähdään, naurahdan mielessäni ja annan tamman kävellä. Saa nähdä, miten rento Tica on sitten, kun Rodney pistää meidät hommiin - puhumattakaan siitä, kuinka hyväntuulinen minä itse olen! Yksikään valmennus ei ole sujunut suoranaisesti hyvin, vaikka Rodney väittääkin, ettemme ole toivottomia. Kuulemma me olemme jo näyttäneet pieniä valonpilkahduksia sitten ihan ensimmäisen valmennuksen. Olen saanut välillä jopa pidätteet ratsastettua läpi. Ainakin, kunnes Tica on jälleen keksinyt, että on kivempaa paahtaa menemään niin kovaa kuin kintuista lähtee. Hassu tamma. Alan tuntea kiintymyksen tuulahduksia sitä kohtaan jo nyt, vaikka useimmiten kiristelenkin hampaitani ja pohdin pääni kipeäksi, miten sen muka pitäisi toimia.

Rodneyn saapuessa kentälle olen ravaillut tovin ja todennut, että Tica todella on hyvällä päällä. "Mitäs meillä on täällä - tämähän näyttää ratsukolta", Rodney töräyttää ja nauraa höröttää. "Katsotaanpas, mitä teistä saadaan tänään irti."

Voi, vaikka ja mitä. Enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin, ainakin! Tica antaa merkkejä siitä hevosesta, joka se on, kun sitä osaa ratsastaa. Minun tekee mieli hihkua riemusta - osaanko minä todella ratsastaa sitä tänään?

Olen tuntenut oloni ensikertalaiseksi Tican kanssa. Minä, joka olen ratsastanut kauemmin kuin jaksan muistaa ja miltei useammalla hevosella kuin kykenen laskemaan, olen saanut opetella sietämään epätietoisuutta ja -varmuutta uuden ratsuni kanssa. Ticaan eivät päde samat säännöt kuin muihin ratsastamiini hevosiin, ja sitä paitsi siihen pätevät säännöt muuttuvatkin vähän väliä. Tuntuu kuin se ei olisi edes sama hevonen kahtena peräkkäisenä päivänä.

Siksi sen kanssa onnistuminen tuottaa suunnatonta riemua. Rodneykin vislaa hyväksyvästi tai peräti ihailevasti, kun ylitämme hänen rakentamansa linjan vailla epäröinnin tai kommunikaatiokatkosten häivääkään. Olemme täydellisessä rytmissä, tasapainossa ja yhteisymmärryksessä, kun Tica ponnistaa hyppyyn viimeisen kerran.

Tietysti se saa tarpeekseen yhteisymmärryksestä heti, kun sen kaviot jälleen koskettavat maata. Silloin se vinkaisee, kerää koipensa, kaartaa kaulansa ja singahtaa matkaan yhtä hallitsemattomasti kuin se linjan aikana oli hallittu. Häkeltyneenä tamman äkillisestä mielialanmuutoksesta ehdin vain tehdä parhaani pysyäkseni kyydissä, ja onneksi ehdin edes sen. Ei muuten olisi ollut ensimmäinen eikä edes toinen kerta, kun tutkailisin Kidlingtonin kentän hiekkaa turhan läheltä. Vasta löydettyäni tasapainoni uudestaan yritän hillitä Ticaa, joka - kumma kyllä - tyyntyykin nopeasti.

"Se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta", Rodney tuumaa. "Ei mutta, hienosti ratsastettu. Tule se linja vielä kerran. Tyttö hyvä, mitä on tapahtunut? Olet itsevarmuuden perikuva!" Hymyilen vain. Niin minä tänään olenkin, ja Ticakin tietää sen. Ehkä pitäisi jatkossa useamminkin allekirjoitella vuokrasopimuksia, mikäli ne johtavat kerrankin sujuvaan ratsastukseen. Tai ehkä sileällä tekemäni työ kantaa vihdoin edes hetkellisesti hedelmää. Olen ratsastanut Ticaa ratsastamasta päästyäni ja saanut kerran Ashleyn valmentamaan meitä. Se ratsastuskerta jos joku antoi ajattelemisen aihetta ja eväitä tulevaisuutta varten.

Valmennuksen loputtua minä hoidan Tican oikein huolellisesti. Mielestäni se ansaitsee sen. Samalla pohdiskelen omiani. On kummallista, miten olen sujahtanut uuteen elämääni niin kovin kivuttomasti. Epäilen, että olen toistaiseksi ollut liian kiireinen tunteakseni koti-ikävää. Ehkä se vielä jonakin päivänä iskee. Tican tuupatessa minua kärsimättömänä käsivarteen ajattelen, että iskeköön. Sittenpähän vain ikävöin niin kauan kuin tekee mieli ja luotan siihen, että lopulta kaikki järjestyy kyllä.

Kaikki, paitsi Tican maailma. Draamakuningatar on vähällä saada hermoromahduksen, kun pudotan kaviokoukun harjakoriin ja se kolahtaa. Hassu, hassu hevonen.

♥ Vastaus:
Onnea, onnea, onnea ensimmäiseen omaan kotiin! Muistan hyvin sen tunteen, kun sain ensimmäisen omana suntoni avaimet käteeni - tuntui kuin kaikki maailman palaset olisivat viimein loksahtaneet kohilleen!

Olenhan sanonut, että pääsette vielä kovalla treenillä yhteisymmärrykseen. Vaikka matka on vielä pitkä siihen, että luette toisianne täydellisesti, pidän tätä jo suurena askeleena eteenpäin. Hyvä, kun olet saanut Ashleyltakin oppeja, hyväksi esteratsastajaksi kun ei pelkästään esteitä hyppimällä voi tulla - hevonen täytyy osata hallita myös esteiden välillä!

Kirjoituksesi seuraa sama tasaista kaavaa ja lukeminen säilyy yhtä vaivattomana. Taas kerran mieleni valtasi tunne, kuin olisin ollut vierellä seuraamassa tapahtumia. Jatka samaan tyyliin, niin en koskaan päästä sinua lopettamaan Kidlingtonissa ;)

04.05.2015: Prinsessa ja hänen palvelijansa, kirjoittajana Victoria
Satulasaippua ja valjasrasva sekä puhdas, hyvin hoidettu nahka tuoksuvat kotoisalta. Aurinko paistaa ja ajoittaisista tuulenpuuskista huolimatta on niin lämmintä, että saattaisin tarjeta jo t-paitasillani. Minulla on rentoutunut olo; ensimmäistä kertaa tunnen oloni täydellisen kotoisaksi Kidlingtonin talliympäristössä. Ikään kuin en olisi lainkaan vieras, vaikka olen ollut täällä vasta noin viikon.

Ensimmäisen viikkoni aikana olen saanut kokea paljon. Olen viettänyt aikaa Kaseyn ja tämän sievän ponin kanssa. Kasey kutsuu minua "Swomeeksi" kotimaani mukaan ja minä nimitän häntä leikkimielisen kiusoittelevasti apinanpoikaseksi, mikä tuntuu riemastuttavan häntä. Penska osaa olla äänekäs ja rasittavakin, mutta ainakin hän pitää minulle seuraa ja tuntuu pitävän minusta. Tallityöntekijä Lexi sen sijaan on tuskin puhunut minulle kuutta sanaa enempää tänä aikana, mutten halua tehdä hätäisiä päätelmiä kenestäkään. Ehkä hän on ujo tai kiireinen tai jotain ihan muuta. Kai hän on mukava - ainakin Kasey sanoo niin.

Ihmisten lisäksi olen tutustunut ympäristöön. Viikonloppuna lainasin polkupyörän ja ajelin kylän keskustaan, joka ei kenties ole valtavan suuri, mutta viihtyisä ja kiinnostava. Sieltä kulkee (tietysti kaksikerroksisia!) busseja lähimpiin suurempiin kaupunkeihinkin, ja suunnittelenkin jonakin päivänä tekeväni koko päivän kestävän bussiretken lähiseudulla.

Ja tietysti, mikä kaikkein tärkeintä, olen tehnyt tuttavuutta uuden nimikkohevoseni kanssa.

Saapumispäiväni jälkeisenä aamuna kohtasin tallissa Aerotica NLD:n, punaisen ja lentävän hollantilaisen. Tica osoitti välittömästi olevansa todellinen prinsessa. Kun laitoin sitä kuntoon ensimmäistä valmennusta varten, sain huomata, että mikään, mitä tein, ei ollut tamman mieleen. Se ei halunnut seistä paikallaan, se väisteli harjaa, kaviot olisi pitänyt puhdistaa kolmessa sekunnissa ja satulavyön olisi pitänyt olla ilmasta punottu. En kuitenkaan hätkähtänyt. Kotona, perheeni tallissa, käsittelin väistämättä paljon nuoria hevosia, sillä osa kasvateistamme jäi aina kotiin ja tietysti osallistuin niiden ratsuttamiseen. Erityisesti niiden kanssa olin tottunut hölmöilyihin. Tica ei ollut nuori; se oli herkkä ja haastava muuten vain. Sovelsin siihen kuitenkin samoja kikkoja kuin varsoihin kotona. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: en tehnyt mistään numeroa. Tein sen, mitä minun täytyi saada tehtyä ja komensin, jos oli aihetta, mutten jäänyt kaivamaan lisää verta nenästäni.

Rodney Elliston, uusi valmentajani, oli hänkin persoonallinen tuttavuus. Ensimmäisestä valmennuksesta mieleeni jäi lähinnä se, että mies hörähteli ja naureskeli usein. Silloin, kun Tica yllätti minut kaikkein vikkelimmällä kuviollaan säikähdettyään jossain kaukana yskähdellen käynnistynyttä mönkijää ja karisti minut maistelemaan hiekkaa, Rodney suorastaan hirnui naurusta. Vasta varmistettuaan, että olin kunnossa, tietenkin.
"Tämähän on oikea ballerina, tämä Tica! Ja olisitpa nähnyt naamasi. Etkö ole koskaan ennen pudonnut hevosen selästä?"
"En pitkään aikaan", myönsin, ja kieltämättä olin suorastaan ällistynyt maakosketukseni johdosta.
"No, kyllä matkan varrelle mahtuu monta kömmähdystä, jos hyväksi ratsastajaksi mielii. Sanotaanhan sitä, että sata putoamista..."
"... tekee hyvän ratsastajan", täydensin miehen lauseen samalla, kun kiipesin takaisin Tican satulaan. "Mutta mulla ei ole aikomustakaan pudota enää tänään."

Enkä pudonnutkaan. Lopputunnin pysyin visusti satulassa, vaikka Ticalla oli kipinöitä kavioiden alla. Olisi voinut kuvitella, että teimme jotakin ihan muuta kuin helppoa kavalettityöskentelyä; niin hikisiä me molemmat olimme tunnin jälkeen. Kuin suihkuttelin Ticaa, joka pyörähteli vettä väistääkseen niin paljon kuin narut sallivat, teki mieli valuttaa vettä omaakin kehoa pitkin.

Vaikka Tica on tarjonnut minulle villiä kyytiä pitkin viikkoa, pidin siitä kovasti heti ensihetkistä lähtien. Se on mielenkiintoinen haaste. Kerran istuin katselemassa, kuinka Danielle ratsasti sitä. Halusin nähdä, miten tamma oikein toimi. Oli helpottavaa nähdä, että Daniellellekin tuli punaisen puoliverisen kanssa hiki, enkä ollut ainoa, joka joutui pähkäilemään, miten hevosta oikein ratsastettiin. Ei Tica minun kanssani ole vielä kertaakaan näyttänyt edes puoliksi yhtä hyvältä kuin Daniellen kanssa parhaimmillaan, mutta selvästi se on haastava ratsu. Kilpahevonen henkeen ja vereen. Toivon löytäväni sen nappulat mahdollisimman pian, mutta epäilen, että Tican kanssa yhteinen taival tulee olemaan yhtä edistyksen ja takapakin vuoristorataa.

Tican varusteet hohtavat jo puhtauttaan, mutta huomaan viivytteleväni hyvän sään takia. Lopulta kerään varusteet ja pesutarvikkeet mukaani ja palaan sisätiloihin. Talli tuntuu hämärältä aurinkoisen ulkoilman jälkeen. Vien tavarat paikoilleen ja käyn kuorimassa Tican kuivatusloimestaan. Se on valmis menemään ulos loppupäiväksi.

Tamman taluttaminen tallista tarhaan osaa olla jännittävä elämys. Tänään se hypähtää vain kerran kohdatessaan puusta pudonneen oksan. "Tuo ei ollut tuossa eilen. En varmasti kävele sen ohi", tamman elekieli kertoo.

Tarhan portilla Tica heittäytyy teatraaliseksi. Se pyörii, katselee ympärilleen ja pyörittelee silmiään, kun avaan tarhan porttia. Lopulta se tuuppaisee minua kärsimättömänä käsivarteen. Prinsessa hoputtamassa palvelijaansa toimimaan nopeammin, tuumaan. "Et kyllä yhtään nopeuta portin avaamista, pälli", tuhahdan hevoselle ja pyöräytän sen portista tarhan puolelle. "Seisoisit paikallasi niin kuin joku sivistynyt hevonen."

Turha luulo. Tica vilkaisee minua vielä kerran nenänvarttaan pitkin, ennen kuin päästän sen irti. Tamma pyörähtää välittömästi ympäri ja vinkaisee mennessään. Kaviot lentelevät jokaiseen ilman suuntaan, kun Tica pinkoo tarhaa päästä päähän. Hetken päästä se pysähtyy keskelle tarhaa pää korkealla ja hirnuu kimeästi kuin ilmoittaakseen kaikille, että tarhan valtiatar on nyt saapunut.

♥ Vastaus:
Mukava kuulla, että ensimmäinen viikkosi on sujunut mukavasti ja olet löytänyt paikkasi talliporukastamme! Rodneyn huumorintajua on syytä yrittää opetella vain sietämään, hän ei siitä tule muuttumaan - itselläkin on joskus pinna kireällä ukon naurseskellessa sellaisissa tilanteissa, jotka eivät itseäni naurattaneet lainkaan.

Tarinasi etenevät sulavasti ja niiden lukeminen on vaivatonta. Kirjoitustyylisi suorastaan tempaisee mukaansa ja voin hyvin nähdä silmissäni kuvailemasi tilanteet ja tuntea olevani läsnä!

28.04.2015: Erään tarinan alku, kirjoittajana Victoria
Opintie on pitkä. Minut opintie on heittämässä yli tuhannen kilometrin päähän kotoa. Istun lentokoneessa ja tuijotan yksitoikkoista pilvimaisemaa. En enää edes jaksa yrittää keksiä hassuja muotoja pilvimassasta, olen vain tylsistynyt ja kiemurtelen välillä löytääkseni pitkille säärilleni mukavan asennon ahtaassa tilassa. Vieressäni ei tietenkään voi edes istua söpö poika, jonka kanssa jutella, vaan stressaantunut, pyylevä äiti, jonka ala-asteikäinen lapsi vaatii jatkuvasti huomiota. Ilahdun, kun kone alkaa valmistautua laskeutumiseen. Menee kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin lentokentän kansainvälinen tunnelma ottaa minut syliinsä. Matkani ei kuitenkaan ole vielä päättynyt: pian löydän itseni junasta, joka kolistelee halki vaihtuvien maisemien. On vaikea ymmärtää, että olen todella täällä, näin kaukana poissa kotoa.

Alan uskoa tapahtumat todeksi vasta, kun kohtaan juna-asemalla iäkkään miehen, joka on tullut minua hakemaan. Miehellä on kädessään kyltti, jossa lukee minun nimeni.
"Hei", tervehdin miestä, enkä ehdi muuta sanoa.
"Hei, sinä lienetkin Victoria! Hauska tavata. Olen Rod. Tyttäreni lähetti minut ja Kaseyn hakemaan sinua."
Toden totta - Rod viittaa vähän matkan päässä aseman kioskin karkkihyllyn tarjontaa tutkailevalle pikkutytölle, joka loikkii paikalle ja vääntelee naamaansa. Hän tuo mieleeni apinanpoikasen, mutta sitä en sano ääneen.
"Ai, joko se tyttö tuli? Mennäänkö jo takaisin?" tyttö kimittää.

Sitä kimitystä saan kuulla lisää. Pakkaudumme autoon, eikä Kasey lakkaa rallattelemasta hetkeksikään. Välillä tyttö vilkuilee minua, mutta vasta puolimatkassa hän ryhtyy juttelemaan minulle.
"Onko sulla oma hevonen?" tyttö vaatii saada tietää.
"Kaksi, mutta ne jäivät kotiin. Perheelläni on noin kolmekymmentä hevosta."
Sen jälkeen tyttö ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Hän haluaa tietää kaikesta kaiken: joudun nimeämään jokaisen perheeni hevosen, kertomaan kuinka kauan olen ratsastanut ja montako kilpailua voittanut, minkä kokoisia esteitä hypännyt ja millaisilla hevosilla kilpaillut. Välillä Rod puuttuu puheeseen antaen minulle hengähdystauon ristikuulustelun lomassa.

Olen vähällä pudottaa leukani auton jalkatilaan, kun näen kartanon ensimmäistä kertaa. Tässä miljöössäkö minä saan asua ja treenata? Onkohan talli puoliksikaan niin hieno kuin tuo valtava valkea rakennus? Jos on, itken varmaan onnesta. Kotitilani on varsin kelpo paikka sekin, mutta tämä on ihan eri liigassa. Kun kuulen, että minulle on oma makuuhuone kartanossa, en tiedä miten päin olisin. Koska vuokra-asunnon etsiminen kotimaasta käsin oli käytännöllisesti katsoen mahdotonta, olimme sopineet, että asuisin ainakin aluksi tilalla. Ehdin kuitenkin kuvitella, että asuisin kutakuinkin tallin vintillä.

Kasey lähtee ylpeillen näyttämään minulle tietä huoneeseeni, ja hyvä että lähteekin, sillä ilman opastusta en olisi kuuna päivänä löytänyt perille. Huoneeni on syrjässä, mikä ei harmita minua. Kasey loikkaa sängylleni istumaan ja jää katselemaan, kuinka asettaudun kodiksi. Tyttö höpöttää taukoamatta. Minua natiaisen melskaava seura ei haittaa; kolmen pikkusisaruksen isosiskona olen siihen tottunut.

Vielä tänä iltana en tallille ehdi, mutta jännitys kuplii mahassa, kun tapaan Daniellen ja hän ilmoittaa, että huomisesta alkaen ratsastan ja hoidan Tica-nimistä tammaa. Ensimmäisen kerran ratsastan Rodney Ellistonin valvovan silmän alla. Joudun siis välittömästi tositoimiin. Sitähän minä olen odottanut. Nyt se hetki on niin lähellä, etten tiedä, maltanko nukkua yöllä lainkaan.

♥ Vastaus:
Tervetuloa Kidlingtoniin Victoria! Kiva kuulla, että matkasi sujui mutkitta ja löysit Rodin ja Kaseyn tervetulokomitean piskuiselta juna-asemaltamme. Voidaan huomenna tutustua yhdessä tarkemmin talliin ja sen ympäristöön - perehdytetään sinut kunnolla tilan tavoille! Ihanaa saada lisää apukäsiä hevosenhoitoon, yksi liikutus ja perushoitovastuu vähemmän on aina helpotus, hih :) Ja ainiin, Kaseylle saa sanoa ihan suoraan jos tahdot olla hetken rauhassa, tyttö osaa välillä olla oikea maanvaiva roikkuessaan paidanhihassa herkeämättä!

Tekstisi on sujuvaa ja mukavaa luettavaa. Odotan innolla tulevia tarinoita, kuinka ne lähtevät kehittymään ja mitä kaikkea keksitkään tallilla tehdä!